Hinnasto

Kyselyt sähköpostiin;

KakkustudioSuviEkman@gmail.com

Löydät meidät myös facebookista!

Etsi Resepti

Ruokablogien kärki

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Blogin avajaiset - again.

Helou ja tervehdys kaikille vanhoille ja uusille lukijoilleni!

Aiemmin olen vaikuttanut vuodatuksen puolella, mutta nyt joudun siirtymään tänne. Tai pääsen, kuinka vain. Eihän ne vuodatuksen sivut ihan takkuilutta toimineetkaan. Sain siis sähköpostia ylläpidolta, jossa ilmoitettiin koko blogisivuston sulkemisesta. Kiva kiva. Hirveen vaivan jälkeen kaikki täytyy siis aloittaa alusta. Nooh. Tästä tuleekin sitten entistä ehompi ja parempi. Nimikin on nyt siis uusi!

Ennen sivuni tunnettiin nimellä Custom Cakes. Nyt kun pääsin tekemään blogilleni täyden kasvojenkohotuksen päätinkin muuttaa nimen suomalaisten suuhun sopivammaksi.

Te jotka nyt luette kirjoituksiani ensimmäistä kertaa; Tervetuloa, toivottavasi jätät kommenttia jälkeesi, niitä on aina yhtä mukava lueskella! 

Olen siis porilainen kahden pienen lapsen äiti (2,5v ja 2kk) ja harrastanut leipomista ja kakkujentekoa vuodesta 2010 asti. Hulluus on kasvanut siinä määrin, että nykyään teen kakkuja myös muillekkin kuin vain sukulaisille ja tutuille, saadakseni harjoitusta ja ylläpitääkseni harrastustani ilman, että kohta koko perhe on pyöreitä kuin rantapallot, kun täytyyhän ne syödäkkin!

Alkuvuodesta, kun äitiyslomani loppuu, olen suunnitellut hakevani taas kouluun ja lukevani itsestäni ihan Oikean leipuri-kondiittorin. Nythän minulla on pohjalla tarjoilijan koulutus. 

Muistetaan kuitenkin että kahden lapsen äidin tietsikka aika on aika vähäistä joten älkää lynkatko jos blogipäivitysten välissä tuntuu olevan pienen ikuisuuden verran aikaa.


Warning! Tämän blogin seuraaminen saattaa aiheuttaa inspiraation leipomiseen, herkutteluun ja hauskanpitoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti