Hinnasto

Kyselyt sähköpostiin;

KakkustudioSuviEkman@gmail.com

Löydät meidät myös facebookista!

Etsi Resepti

Ruokablogien kärki

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ruusukakku

Ystäväni pyysi minua tekemään kakun tuttavansa 60 vuotis syntymäpäiville ja toiveena oli vain vaaleanpunainen sekä ruusuja. Täytteiksi toivottiin valkosuklaata sekä vadelmaa joten mulla oli aika selvät sävelet kakun suhteen.

Pohjaksi tein ihan perus kakkupohjan ja täytteeksi väliin sujahti tuttu valkosuklaa-kreemi ja kaveriksi Vadelmamousse. Moussen ohjeen lisään loppuun.





  





Vadelmamousse (18cm kakun yhteen (1) väliin )

100g pakastevadelmia (hieman sulaneita)
1 dl rahkaa
1dl kermaa
Sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
3kpl liivatelehtiä
2rkl vadelmamehua liivatteiden sulatukseen

Laita liivatteet likoamaan reiluun veteen ja vatkaa kerma. 
Pieni hieman sulaneet vadelmat vatkaimen kanssa ja lisää joukkoo rahka ja sokerit.
Lämmitä mehu kiehuvaksi, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kuuman mehun joukkoon. Sekoita kunnolla varmistaen ettei liivatetta jää sulamatta. Sekoita vadelma-rahka seokseen.
Lisää joukkoon kermavaahto, varovasti käännellen.
Anna jähmeentyä jääkaapissa hetki ja lisää täyte kakun väliin.

Suosittelen joko irtopohjavuoan käyttämistä moussejen kanssa (koska aluksi todella löysää) ellei sitten tee sokerikreemistä kerroksen reunoille "allasta" ja kaada täytettä sinne. Itse teen siis jälkimmäisellä tavalla, koska kun alan päälystämään kakkua sokerikreemillä (mikä eristää kosteuden kakun ja sokerimassan väliltä) mousse lähtee aina liikuskelemaan kreemiä päälle levitettäessä. Näin mousse on valmiiksi kreemin takana ja työ helpottuu kummasti!

Hieman vaikeasti selitetty, koitan muistaa joku kerta ottaa vaihekuvia kakun täytöstäkin!

Ihanan keväistä päivää kaikille lukijoilleni, kyllä se kesä sieltä vielä tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti