Torttusen täyte syntyi "mitä löytyy jääkaapista tänään"- meiningillä, mutta täytyy kyllä sanoa, että aika herkkua tuli! Ihan tarkkoja määriä en mitannut, mutta jokainen voi sitten oman makunsa mukaan laittaa!
![]() |
Superhelpot juustokierteet ja herkulliset torttuset! |
Välimerelliset Tomaatti-feta torttuset (täyte n. 18 torttuseen)

9 levyä torttutaikinaa
4rkl Aurinkokuivattua tomaattia, kuutioina öljyssä
n. 15kpl mustia kivettömiä oliiveja (9 koristeluun!)
1 pieni sipuli
1-2 kynttä valkosipulia, oman maun mukaan
1 pala fetaa (Esim. Apetit)
18 kirsikkatomaattia
Nosta torttutaikina pöydälle sulamaan ja laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Mittaa aurinkokuivatut tomaatit ja purista suurin osa öljystä pois. Laita ainekset (fetaa, kirsikkatomaattia ja osaa oliiveista lukuunottamatta) tehosekoittimeen, tai pieni ja sekoita vaikka sauvasekoittimella.
Leikkaa torttupohja puoliksi saman kokoisiksi neliöiksi ja sitten haluamallasi tavalla (Kuvalliset ohjeet näihin lopussa), lisää täyte ja voitele reunat.
Puolita kirsikkatomaatit ja purista siemenet ulos. Halkaise myös oliivit ja leikkaa fetasta siivuja.
Aseta yhdelle torttuselle aina kaksi tomaatin puolikasta, yksi puolikas oliivia sekä fetasiivu.
Laita torttuset uuniin n. 10-15 minuutiksi. Parhaita aivan tuoreeltaan!
Juustokierteet ( 15 kpl)
5 torttutaikina levyä
Edamjuustoa raasteena (n.2dl)
Merisuolaa
kokonaisia pippureita
Yrttejä (itsellä oli timjami, oregano, raakuna, anis)
Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Murskaa mausteet morttelissa (jos morttelia ei ole, voi mausteet vaihtaa valmiiksi jauhettuun).
Leikkaa torttutaikina pituus suunnassa 3 osaan, voitele munalla.
Ripottele päälle mausteita ja juusto. Ota kiinni siivun molemmista päistä ja kierrä päinvastaisiin suuntiin, muodostaen näin kierteen.
Aseta leivinpaperille ja voitele päälle kääntyneet "pohjapuolet" vielä munalla.
Paista kierteitä uunissa n. 10-15 min
Juustokierteisiin voi käyttää tietysti sellaista juustoa mikä itselle maistuu parhaiten.
Ohje tortun leikkaamiseen; (Klikkaa suuremmaksi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti