Noh, koska oma henkilökohtainen suosikkini on marjaisan raikas mansikka-lime, päätin toteuttaa kakun tällä makuparilla. Mansikka sopii lähes kaikkien suuhun ja lime tasapainottaa mansikan makeutta. Nam!
Laitetaan heti alkuun kuvat ja jätetään ne lätinät sitten loppuun!
![]() |
Ensimmäinen kiille ja pursoitukset. Olishan ne paremminkin voinut mennä! |
![]() |
Kerrokset ainakin olivat säntillisen suorat! |
Päälimmäisenä fiiliksenä itselle jäi se, että olipas hektistä puuhaa tuo valkosuklaalla pursoittaminen! Jos suklaata lämmitti liikaa, tuli siitä kovin löysää ja se valui omia aikoja pussista, mutta jos sen antoi jäähtyä liikaa, ei sitä saanut pussista ulos! Kaikesta huolimatta suosittelen, että kannattaa antaa sen suklaan jähmettyä hieman sulatuksen jälkeen, paljon helpompi pursoitella.
Tein elämäni ensimmäisen kiilteen ja se onnistui oikein mainiosti. Oli yllätys huomata valkosuklaata pursoittaessani, että heti kun suklaa kosketti kiillettä, se jähmettyi välittömästi. Se aiheutti pientä haastetta ja päänvaivaa, kun ensimmäistä kertaa tälläisiä kiehkuroita suklaalla teki, siitä syystä pursoitukset eivät ihan virheettömät ole. Mutta nätit kuitenkin!
Sitten olisi ohjeiden vuoro;
Mansikka-lime juustokakku, mansikka-lime kiilteellä [ohje 24cm vuoalle]
Pohja;
175g dominokeksejä
70g voita
Limetäyte;
4 liivatelehteä
2 dl kermaa
200g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 limetin kuori
1,5 dl sokeria
2 rkl limemehua
Mansikkatäyte;
500 g mansikoita (pakaste) 1,5 dl Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 100 g turkkilaista jogurttia 100g tuorejuustoa 2 dl vispikermaa 5 liivatelehteä 1 dl tomusokeria 3rkl mansikka mehua Kiille; 3 liivatetta 2 ½ dl Mansikka-lime mehua (Juissi) Rosaa pastaväriä (jos tahtoo oikein fuksian) Pohja; | |||||||
Murskaa keksit (täytteineen) ja sulata voi - sekoita. Painele kevyesti muruseos pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Jos pohja painetaan liian tiiviiksi, pohjasta tulee todella kova ja vaikea leikattava. | |||||||
Limetäytteen valmistus; Laita liivatteet likoamaan reiluun veteen. Pese limet huolellisesti ja raasta. Vatkaa kerma (voit mainiosti vatkata molempien täytteiden kerman yhdellä kertaa) | |||||||
Sulata suklaa vesihauteessa, siirrä sivuun jäähtymään hetkeksi. Notkista tuorejuusto, sekoittaen sekaan samalla limen kuori sekä sokeri. Lopuksi voit laittaa sekaan myös valkosuklaan. Tässä kohtaa alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin lisäämään kerma varovaisesti käännellen, mutta minun mielestäni se on vähän ristiriidassa sen kanssa, että liivate täytyy kuitenkin sekoittaa melko rivakasti sen jälkeen joukkoon. Olenkin itsepäisesti päättänyt tehdä sen juuri toisin päin! Eli tässä kohtaa lämmitetään limemehu kiehuvaksi, puristetaan liivatteista vesi ja sekoitetaan. Minkä jälkeen sitten lisätään se tuorejuustomassaan rivakasti vatkaten, ohuena nauhana. Sekoita joukkoon kerma (se puolikas, jos vatkasit molempien täytteiden kerman kerralla) varovasti käännellen. Kaada vuokaan ja kopsauta vuokaa varovasti pöytään (nostaen muutaman sentin korkeudelle ilmaan ja tiputtamalla) jotta massasta lähtee mahdolliset ilmakuplat. Laita jääkaappiin jähmettymään. Tässä kohtaa laitat kupillisen kahvia tippumaan, nautit sen (tai mahdollisesti jonkun muun virvokkeen) ja ehkä selailet vähän ihania kakkublogeja.[niitä löytyy liuta täältä: Top 100 kakkublogit] Kun virvoike on nautittu, voit alkaa valmistamaan mansikkatäytettä! Kun täyte on valmis, alkaa ensimmäinen kerros olemaan sen verran jähmettynyt, että sen päälle voi kaataa jo toisen täytteen! Mansikkatäyte;
Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään
veteen
Vatkaa
vaniljakastike vaahdoksi (ja kerma erillisessä kulhossa, ellet jo vatkannut
sitä aiemmin).
Sekoita toisessa kulhossa
tuorejuusto, turkkilainen jogurtti,
mansikkasose ja tomusokeri. Lisää
sekaan vaniljavaahto.
Tässä kohtaa jälleen
yritettiin sekoittaa kermavaahtoa sekaan, mutta edelleen teemme viimeiset kaksi
vaihetta käänteisessä järjestyksessä. Toki täytyy kermavaahdon lisättyä olla
tarkkana, että kaikki on varmasti kunnolla sekaisin.
Eli, kuumenna
siis mansikkamehu kattilassa tai mikrossa. Purista liivatelehdet ja sulata ne
kuumaan mehuun. Anna jäähtyä hetki ja sekoita tasaisesti täytteen joukkoon.
Kääntele
kerma varoen joukkoon. Kaada seos vuokaan, voit laittaa lusikan hieman
ensimmäisen täytteen pinnan yläpuolelle ja kaataa täytteen ”sen kautta”
vuokaan, jos alempi kerros sattuu vielä olemaan hieman löysä, menee uusi täyte
siitä huolimatta nätisti ensimmäisen kerroksen päälle.
Anna hyytyä kunnolla, mielellään useampi tunti.
Valmista kiille;
Laita liivatteet likoamaan n. 10 minuutiksi.
Lämmitä puolet mehusta kiehumispisteeseen ja ota kattila pois levyltä.
Sulata sekaan liivatteet ja lisää joukkoon loppu mehusta.
Anna jäähtyä tovi, ennen kakun päälle kaatamista. Anna jähmettyä ainakin tunti, ennen koristelua ja esillepanoa.
Itse en vuorannut vuokaa kelmulla, koska en jostain syystä koskaan saa kelmua niin nätisti, etteikö kakun reunasta tulisi epätasainen.
Olen myös lukenut jostain, että kiille valuu helposti kelmun rakosista täytteiden ja vuoan "väliin", toki sekin on ratkaistu siten, että antaa vaan kiilteen jähmettyä reilusti, ennenkun sen kaataa kakun päälle.
Itse siis kävin reunat läpi pienen veitsen kanssa ja hyvin irtosi ja tuli ihanan siistit reunat.
Oli ihanan raikkaan makuinen, kun itselle oli pakko tehdä miniatyyri versio. Suosittelen!
| |||||||
Hei! Pohdin, oliko mansikat tarkoitus soseuttaa vielä jäisinä vai täysin sulaneina? Onnistuukohan resepti kuumenetuilla ja soseutetuilla mansikoilla(jotka siis toki jäähdytettäisiin)...?
VastaaPoista